Olemme kaikki samaa energiaa

Yhdistyksemme tarkoitus

Turun Henkisen Kehityksen Yhdistys ry on perustettu vuonna 1982 tarkoituksena koota yhteen henkisestä kehityksestä kiinnostuneita ihmisiä. Päämääränä on syventää käsitystä elämän tarkoituksesta ja auttaa jokaista kehittämään henkilökohtaista vastuutaan ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan.

Uskomme elämän kiertokulkuun, jälleensyntymään ja syyn ja seurauksen lakiin. Uskomme myös rakkauden ja anteeksiannon parantavaan voimaan. Meillä kaikilla on henkimaailmassa omat oppaamme ja enkelimme, jotka tukevat ja auttavat meitä kasvussamme täällä, kunnes mekin siirrymme näkymättömälle tasolle fyysisen kuolemamme jälkeen.

Henkisyys on ehtymätön lähde

Yhdistys järjestää ja tarjoaa monenlaista ohjelmaa, rauhoittumista hektisessä nykyhetkessä ja tukea henkisen kasvun eri vaiheissa. Kokoonnumme noin kaksi kertaa kuukaudessa. Keskustelemme, meditoimme, teemme mielikuvamatkoja tai tapaamme parannus-treffien merkeissä. Ohjelmallisina iltoina yhdistyksessämme vierailee henkistä kasvua tukevia näkijöitä, kokijoita ja osaajia. 

Parantavaa energiaa voivat oppia välittämään kaikki, jotka vilpittömästi haluavat auttaa.

 

Yhdistyksen jäsenenä tuet toimintaamme sekä pääset osallistumaan kaikkiin tapahtumiimme edullisemmin. Jäsenmaksu on 20€. 

Tule mukaan.

Ota meihin yhteyttä!

Voit olla meihin yhteydessä oheisen yhteydenottolomakkeen kautta, sähköpostilla tai tekstiviestillä. 

Vastaamme yhteydenottoihin mahdollisimman pian mutta otathan kuitenkin huomioon, että teemme yhdistyksessä vapaaehtoistyötä ja kaikilla hallituksen jäsenillä on myös omat päätyönsä.

Kiitos ymmärryksestä!

E-mail: henkisyys.thky@gmail.com 

Txt: 044 7833 888 

Turun Henkisen Kehityksen Yhdistys ry:n postit osoitteeseen:

THKY ry / Sari Heino-Potitsopoulos (Pj), Kudekatu 5, 20660 Littoinen

Ota meihin yhteyttä niin palaamme asiaan mahdollisimman pian!